|
Tässä hieman perustietoja
IRC:ssä jokaisella käyttäjällä
on oma 'nickname' eli nick, nimi, jolla hän esiintyy järjestelmässä
ja jolla muut käyttäjät voivat puhutella häntä.
Free-Netissä nickiksi tulee automaattisesti käyttäjätunnus,
esimerkiksi ntoivola. Halutessaan nickin voi vaihtaa komennolla
/NICK <uusi nimi>.
IRC:n näytössä on kaksi osaa. Ylempi
(suuri) osa on varsinainen keskustelualue, johon viestit ilmestyvät.
Sen alla on tilarivi, joka kertoo muun muassa kellonajan, nickin
sekä kanavan, jolla ollaan. Tilarivin alapuolella on tila,
johon viestit tai komennot kirjoitetaan ja jossa niitä voi
muokata.
IRC perustuu niin sanottuihin kanaviin (channels),
joille käyttäjät voivat liittyä halunsa mukaan
keskustellakseen muiden samasta aiheesta kiinnostuneiden käyttäjien
kanssa. Kanavia voi perustaa kuka tahansa. Jos käyttäjä
liittyy kanavalle, jota ei ennestään ole olemassa, kanava
luodaan automaattisesti. Kun viimeinenkin käyttäjä
lähtee kanavalta, se katoaa. Kanavan nimi alkaa aina #-merkillä.
Normaaleilla asetuksilla IRC:ssä voi olla kerrallaan vain yhdellä
kanavalla, jolloin uudelle kanavalle liittyminen aiheuttaa samalla
automaattisesti eroamisen edelliseltä kanavalta.
Kanavan luojasta tulee samalla myös kanavan
operaattori, jolla on käytössään tiettyjä
keinoja, esimerkiksi käyttäjien poistaminen kanavalta
(kick) tai käyttäjien liittymisen estäminen (ban),
joilla hän pystyy ylläpitämään kanavan
keskustelurauhaa. Operaattori voi myös muutella kanavan asetuksia
(mode) ja antaa operointioikeudet jollekin toiselle käyttäjälle
tai ottaa ne pois. Käyttäjien listassa @-merkki kertoo,
että kyseinen käyttäjä on kanavan operaattori
(ns. op, oppi, operi).
Kaikki käyttäjän kirjoittama teksti
tulee kanavalla olijoiden näkyviin seuraavassa muodossa:
<kirjoittaja> teksti
Usein on tapana osoittaa kirjoitettu teksti jollekin
kanavalla olijalle kirjoittamalla esimerkiksi "Timo: moi". Tällöin
kanavalla olijat näkevät seuraavan rivin:
<kirjoittaja> Timo: moi
Julkisten lisäksi IRC:ssä voi lähettää
myös yksityisiä viestejä. Ne näkyvät vastaanottajalle
näin:
*kirjoittaja* teksti
IRC-järjestelmää ohjataan komennoilla,
jotka alkavat aina /-merkillä ja voivat olla kirjoitettuja
suurilla tai pienillä kirjaimilla. Tärkeimmät komennot
ovat /JOIN <kanavan nimi> (kanavalle liittyminen), /LEAVE <kanavan
nimi> (kanavalta lähteminen), /MSG <nimi kennelle tarkoitettu>
(yksityinen viesti) ja /QUIT (lopetus). Useimpia komentoja ei tarvitse
kirjoittaa kokonaan, vaan komennon alkuosa yleensä riittää.
|