
|
01. 02:37 Paha,
Paha Asia Muuta infoa: "Apulannalta löytyy sekä riskinottoa että nulikkamaista asennetta. Osuvasti Kolmeksi nimetty paketti on taattua "lantaa". Äkäistä mekkalointia. Rujoa herkkyyttä. Yleisön joukossa loikkimiseen innostavia ja mukana hoilotettavia ralleja. Vauhdikasta kupinottoa. Rehvakasta noususuhdannetta. Matalalennon alakuloa. Seuraavan päivän angstia ja kärsimystä. Ei oo helppoo olla pennitön nuori, eikä kai Apulantakaan? Anna mulle piiskaa, Paha, paha asia, Todella Jossain ja Huomenna ovat kaikki helmiä omalla tavallaan, mutta kyllä meikkistä viiltelee syviten biisi nimeltä Liikaa. Siinä jos missä joskus naiveiltakin tuntuvat vertaukset Tonin ja erään Kurt Cobainin äänenkäytön ja esiintymisintensiteetin välillä tuntuvat hyvinkin oikeutetuilta. Keuhkon- ja sielunkappaleet siellä lentelevät pitkin studion seiniä ja esiintymislavoja. Älyttömän vaikuttavaa". - Suosikki 97 Ennen kolmatta levyä me tehtiin ihan kädettömän monta keikkaa. Suoraan keikkatauolta laitettiin meikälle mietintämyssy päähän, että nyt teet biisit ja kahden kuukauden päästä on studio. Mulla oli kaksi kuukautta aikaa tehdä biisejä ja minähän kilttinä poikana tein. Ensin piti kuitenkin rentoutua jonkin aikaa ja sitten siinä oli joulut ja kaikki tällaiset ja enhän mä muutenkaan pystynyt alkamaan niitä heti tekemään. Siinä jotenkin hätääntyi, kun kukaan ei sanonut, että miettikää ja kehittykää. Me oltiin Levy-Yhtiölle ensimmäinen kultalevy ja oltiin ihan ihmeissämme, koska me luultiin, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta menestyä. Se vaan jotenkin tapahtui. Olihan se Kolme kuitenkin kauhea toisinto Ehjästä, ehkä siinä oli se, että mihinkään uuteen suuntaan ei uskaltanut lähteä. Tehtiin sama levy uudestaan, vähän huonommilla biiseillä ja vähän ehkä paremmilla soundeilla ja eri sanoilla. Sellaistahan se oli. Siinä ei kauan kestänytkään, kun se levy poltti meidät loppuun. Siinä meni se kesä. -Toni Wirtanen Kun mä kuuntelin tätä syksyllä 1997, niin olihan siinä pari hittiä, mutta sitten oli ne täytebiisit. -Tuukka Temonen
|