KEIKAT

Saavuin keikkapaikalle hieman myöhässä siinä mielessä, että Zacharius Carls Group oli jo ehtinyt aloittaa settinsä. Porukkaa oli tuossa vaiheessa kerääntynyt lavan eteen vain noin 50 ihmistä ja bändiä pääsi katsomaan rauhassa todella läheltä. En ollut aiemmin nähnyt bändiä livenä, mutta tuotanto on osittain tuttu debyyttilevyn ja kahden ensimmäisen ep:n osalta. Ensimmäinen biisi, jonka kuulin, oli ”Truth is in the Radio”. Kesti noin minuutin päästä mukaan yhtyeen meininkiin, mikä on huomattavasti keskimääräistä vähemmän. Täytyy sanoa, että Ossianilla on uskomaton laulutaito ja lavakarisma. Rumpali Thomaksen antaumus näkyi hullunkiiltona silmissä. Bändi soitti vuorotellen tyylikkäästi maalaillen ja äänekkäästi raivoten. Keikka loppui melkoiseen rymistelyyn, jonka tuoksinassa Ossianin kitarasta katkesi kieli. Kun mies huomasi tämän, hän riuhtaisi loputkin kielet irti ja yltyi valtavaan karjumiseen ja kirkumiseen. Zakke on pakko nähdä uudelleen jollakin bändin tyyliin paremmin sopivalla pienellä klubilla!

Roudaustauko sujui mukavasti, kun seurasin portaissa tapahtunutta tappeluntynkää ja tutustuin Apulannan uusiin paitamalleihin. Apulannan juonsi lavalle Apulannan vanhana keikkakitaristina ja Inis-yhtyeen keulakuvana tunnettu Sami Yli-Pihlaja. Ja tietysti Sami käytti juonnossaan Aulis Kaakko -imitaatiotaan. Apulannan uusi kokoonpano vyöryi lavalle itsevarmana ja onnistui keikan edetessä kumoamaan kaikki pahat epäilykseni siitä, että yhtye olisi menettänyt Tuukan lähdön myötä jotakin yhtyeen hengelle ominaista. Aavistelin myös, että Apulannan soundi jäisi keikalla turhankin pelkistytyksi nyt, kun Toni on ainoa kitaristi. Joskus vuonna 1998 Toni tuskaili sen kanssa, että hän oli keikoilla ainoa kitaristi ja soundiin jäi aina tyhjä tila kitarasoolon tai melodiariffin aikana, kun kitara ei soittanut sointuja. Nyt Parta-Sami onnistui kuitenkin täyttämään bassollaan toisen kitaran tilan taitavasti ja taustanauhoja hyödynnettiin sopivasti monipuolistamaan sointia. Tonikin on toki kehittynyt kitaran soittajana noista vuoden 1998 ajoista, mutta sooloja hän ei osaa vieläkään soittaa. Se on kuitenkin nykyisin jo enemmänkin tavaramerkki kuin varsinainen vika, ja Parta ja Sipe paikkasivat näissäkin kohdissa hyvin pitäen biisejä kasassa.

Keikan ensimmäinen biisi oli ”Syöpä”. Biisilista sisälsi uudelta levyltä myös biisit ”Pahempi toistaan”, ”Valon juuri”, ”Pala siitä”, ”Usko”, ”Kuollakseen elossa” ja ”Laululintu”. Lisäksi Apulanta soitti yllättäviäkin vanhoja biisejä. Erityisesti eeppinen b-puoli ”Ei tänään” ja ”Kolme”-levyn rähinäraita ”Kalamiehen toveri” lämmittivät vanhan fanittajan sielua ja sydäntä. ”Kalamiehen toveria” Apulanta ei ole ilmeisesti soittanut livenä melkein koskaan ennen tätä kiertuetta ja sen livesovitus oli varsin menevä ja Apulannan nykyiseen tyyliin sopiva. Apulannan parhaalta levyltä ”Aivan kuin kaikki muutkin” kuultiin 003 ja 009, jota edelsi mustaa huumoria sisältänyt iskelmäsävytteinen kappale, joka kertoi suomalaisista panttivangeista Fräntistä ja Vahasesta. Myös vanhat hitit ”…Silti onnellinen”, ”Viivakoodit” ja ”Saasta” oli taas pakko soittaa, vaikka ne eivät ole ikinä minuun niin paljon uponneetkaan. Yleisesti ottaen yleisö oli kuitenkin helvetin täysillä messissä. Itsekin nyrjäytin alaselkäni jotenkin siinä riehuessa. Bändillä oli myös harvinaisen rento ja leppoinen fiilis. Sipe oli kuulemma edellisenä iltana vetänyt uransa ensimmäisen välispiikin, ja kertoi nytkin kerrassaan hykerryttävän intiaanivitsin. Sipe yltyi myös nousemaan rumputuolille kumartamaan yleisölle. Tonikin kehui hyvää fiilistään, ja elvisteli joka toisessa spiikissä listan ykköseksi menneellä levyllä. Myös Parta-Samin Iron Maiden -vitsi oli melko muikea, vaikka täytyykin myöntää, että minulta meni useampi minuutti ennen kuin tajusin sen. Kerrottakoon vielä niille, jotka eivät edelleenkään tajua: Ei siis hai = Aces High. Heh heh.

Varsinaisen setin viimeinen biisi oli ”Reunalla”, jonka jälkeen Apulanta vielä palasi hurraavan yleisön eteen soittamaan muutaman biisin encoren. Keikan lopuksi koettiin vielä yksi yllätys, kun viimeinen biisi ei ollutkaan perinteiseen tapaan ”Anna mulle piiskaa” vaan ”Mitä kuuluu”. Tämä oli tervetullutta vaihtelua, sillä ”Anna mulle piiskaa” on jo kauan soitettu rutiininomaisesti pomminvarmana lopetuksena. Keikasta jäi hyvä maku suuhun etenkin rennon meiningin takia. Vuosien varrella on tullut koettua, että Apulannan keikan onnistuminen on lähes aina kiinni Toni Wirtasen persoonan oikuista. Tällä kertaa Toni leijui pilvissä ja kaikki muut seurasivat perässä.